Group of women artisans in Kenya working with Mifuko.

Mifuko kouluttaa naisten itseapuryhmiä

Peter: "Tavoitteenamme on vahvistaa ryhmiä siten, että niiden hallinto on läpinäkyvää ja toiminta on sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää."

Mifuko on sitoutunut käsityöläistensä kouluttamiseen

'Mifukon toiminnan sydän ovat Kenian Makuenissa toimivat 40 naisten itseapuryhmää'.

Mifukon toiminnan sydän ovat Kenian Makuenissa toimivat 40 naisten itseapuryhmää,  jotka valmistavat koreja Mifukolle myyntiin Suomessa ja kansainvälisesti. Naisryhmien määrä on lähes tuplaantunut vuodesta 2021. Tuotantoketjun toimivuuden varmistamiseksi Mifukon tuotantopäällikkö Ruth Kalondu Mifukon tytäryhtiöstä Punonta Oy:stä kouluttaa jatkuvasti naisryhmiä.

Tämän työn vahvistamiseksi Mifukon vastuullisuus- ja tuontantojohtaja Minna Impiö suunnitteli kolmiportaisen koulutusohjelman naisryhmille - eli noin 1300 naiselle -  Finnpartnershipin tuella keväällä 2022. Koulutus on jatkuvaa ja kunkin ryhmän tason mukaista, sillä osa ryhmistä on uusia ja osa jo pitkään toimineita.

Mifuko

Vierailijapostaus Mifuko Trustin hankepäällikkö Anita Lintula

Tuotantopäällikkö Ruth Kalondu ja Mifukon Trustin hankepäällikkö Peter Manyolo toimivat kouluttajina heinä-syyskuussa. Pian kaikki naisryhmät on koulutettu kerran uuden ohjelman mukaisesti.  Ryhmät saivat tietoa ja oppia hyvistä ryhmäkäytännöistä, ryhmän sääntöjen tärkeydestä, vastuuhenkilöiden ja jäsenten rooleista, kirjaamisesta, säästämisestä ja lainarahaston hallinnoinnista  sekä laadunvarmistuksesta. Kyselimme Peter Manyolola ja kahdelta koulutuksiin osallistuneelta käsityöläiseltä kokemuksia koulutuksista.

Miksi Mifuko kouluttaa naisryhmiä?  

"Tavoitteemme on vahvistaa ryhmiä niin, että niiden hallinto on läpinäkyvää ja niiden toiminta on kestävää sosiaalisesti ja taloudellisesti." - Peter

Miten koulutusteemat valikoituivat?  

"Keskustelimme ensin jokaisen ryhmän kanssa niiden toiminnasta ja vertasimme ryhmien käytäntöjä ennalta määriteltyihin hyvän ryhmän käytäntöihin. Tämän keskustelun perusteella identifioimme alueet, joissa ryhmä tarvitsee lisää tietotaitoa.  Mm. kirjaaminen, säästäminen ja laadunvarmistus nousivat esille.  Kirjaaminen tarkoittaa sekä tapaamismuistioita, osallistujaluetteloita että ns. työrekisteriä, johon merkitään tilaukset, toimitetut korit ja maksut. Myös ryhmien säästöt on tärkeä kirjata huolellisesti." - Peter

Ruthin koulutuskokemuksia ja -toiveita

Ruth Mbile on Utanu Wa Kavilani -itseapuryhmän jäsen. Ruth on on 32-vuotias ja liittyi ryhmään vuonna 2019.  Ruth kertoo ihailleensa ennen liittymistään naisia, jotka punoivat kiireisinä koreja. Hän ei osannut punoa, mutta pyysi ystäväänsä opettamaan. Ruth on kiitollinen siitä, että on nyt taitava punoja.  

Ryhmän jäsenenä Ruth katsoo tehtäväkseen valmistaa hyvälaatuisia koreja annettujen ohjeiden mukaisesti. Hän katsoo myös tärkeäksi noudattaa ryhmän sääntöjä, kuten sitä, että toimittaa korit sovitussa aikataulussa ja osallistuu ryhmän tapaamisiin. 

Ruth odotti oppivansa koulutuksessa lisää laatuasioista, mutta oppi ryhmän sääntöjen tärkeydestä sekä vastuuhenkilöiden rooleista ja tehtävistä (puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja). Nyt hän toivoo oppivansa lisää kirjaamisesta, säästämisestä ja lainarahaston pyörittämisestä osana ryhmän toimintaa.  

Lucian koulutuskokemuksia ja -toiveita


Lucia Peter on 64 vuotias Ng'unduni-yhmän puheenjohtaja, joka liittyi ryhmään vuonna 2014. Ystävä opetti Lucian punomaan. Lucia haluaa olla hyvä johtaja ryhmälle, johon kuuluu sen varmistaminen, että tilaukset toimitetaan sovitusti ajallaan ja korien laatu on hyvä. 

Ryhmän jäsenenä Luciasta on tärkeää kuunnella ja kunnioittaa muita ryhmäläisiä ja ryhmän sääntöjä. Hän odotti oppivansa koulutuksessa lisää laadunvarmistuksesta, mutta oppikin kirjaamisen, säästämisen ja henkilökohtaisen tavoitteen tärkeydestä. Lucia toivoisi lisäkoulutusta kirjaamisesta ja tulonhankkimistoiminnasta. 

Yhteinen tulonhankinta kiinnostaa ryhmiä

Peter Manyolo kertoo, että suunnitelmissa on kouluttaa ryhmien vastuuhenkilöitä eli erityisesti sihteeriä mutta myös puheenjohtajaa ja rahastonhoitajaa lisää kirjaamisesta. Laadunvarmistus on aina tärkeä osa koulutuksia. Ryhmät innostuivat myös säästämisestä ja oman lainarahaston perustamisesta. Jo nyt yksi ryhmä on ostanut yhteisen rahaston kartuttamiseksi teltan jota vuokraa tapahtumiin. Tämä inspiroi myös muita ryhmiä esimerkkinä siitä, miten yhdessä säästämällä voi kartuttaa ryhmän yhteistä kassaa.