Lahjoitusten käyttö

Tarvitsemme apuasi voidaksemme jatkaa työtämme naisten ja yhteisöjen tukemiseksi Kenian maaseudulla. Yksityiset lahjoitukset ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta voimme laajentaa hankkeidemme vaikuttavuutta. Suurin osa rahoituksestamme tulee tällä hetkellä institutionaalisilta rahoittajilta, erityisesti Suomen ulkoministeriöltä. Vähintään 7,5 prosenttia rahoituksesta on kuitenkin katettava yksityisillä lahjoituksilla ja vähintään 7,5 prosenttia vapaaehtoistyön muodossa. Lahjoitusten avulla voimme laajentaa hanketoimintaa ja vahvistaa tulosten kestävyyttä.

WASH & Grow! ja Sowing Equality -hankkeiden rahoitus

Suomen ulkoministeriö rahoittaa noin 60 prosenttia hankkeiden kokonaisrahoituksesta, yksityiset lahjoittajat noin 30 prosenttia ja vapaaehtoistyön osuus on noin 10 prosenttia.

Rahoituksen kohdentaminen

Budjetista 85 prosenttia käytetään hanketoimintaan Keniassa, mukaan lukien asiantuntijatuki Suomesta. Loput 15 prosenttia käytetään hallinnollisiin kuluihin Suomessa, kuten varainhankintaan ja Mifuko Trustin yleishallintoon.

Varojen seuranta

Hankebudjetin käyttöä seurataan tarkasti Suomen ulkoministeriön ohjeistuksen mukaisesti. Seuraamme huolellisesti sekä varojen käyttöä että toiminnan vaikuttavuutta. Tilintarkastus on perusteellinen ja tehdään vuosittain sekä Keniassa että Suomessa. Suomessa tilintarkastuksesta vastaa KHT Timo Kervinen, joka tarkastaa myös ulkoministeriölle toimitettavan vuosiraportin ja Poliisihallitukselle tehtävän varainhankintailmoituksen.

Lahjoitusten ehdot

Kertalahjoituksen ehdot

Kertalahjoituksen voi tehdä MobilePayn tai PayPalin kautta, tai suoraan Mifuko Trustin pankkitilille. Lahjoittaja valitsee lahjoitussumman maksun yhteydessä. Maksu veloitetaan heti maksutapahtuman yhteydessä, eikä sitä palauteta.

Kuukausilahjoituksen ehdot (MobilePay, PayPal)

Kuukausilahjoitus MobilePayn tai Paypalin kautta on jatkuva, toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jossa lahjoittajan valitsema summa veloitetaan kuukausittain sovellukseen liitetyltä maksutavalta.

Lahjoitus veloitetaan kuukausittain asetetun päivän mukaisesti. Mikäli veloitus ei onnistu sovittuna päivänä, seuraava maksu veloitetaan normaalisti seuraavana kuukautena. Jo veloitettua maksua ei palauteta.

Lahjoitussumma valitaan liittymisen yhteydessä. Toistuvan maksun voi irtisanoa itse sovelluksesta. Lahjoittaja voi muuttaa lahjoitussummaa tai keskeyttää lahjoituksen.

Maksukortin vaihtuessa uudet korttitiedot päivitetään MobilePay tai PayPal-sovelluksessa.

Mifuko Trust ei käsittele eikä tallenna lahjoittajan maksukorttitietoja. 

Muuta

Kuukausilahjoittajan sähköpostiosoite voidaan lisätä Mifuko Trustin uutiskirjelistalle. Lahjoittaja voi peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin tahansa.

Jos kysyttävää, otathan yhteyttä

info@mifukotrust.org 
Hämeentie 130 A
00560 Helsinki, Finland

Business ID: 2744748-6

Lue lisää Mifuko Trustin toiminnasta

toimintakertomuksesta ja -suunnitelmasta

Toimintakertomus

Toimintasuunnitelma